Hitachin uudet ratkaisut viitoittavat tietä tulevaisuuden tallennuspalveluihin
Lehdistötiedote 15.5.2007 — Hitachi Data Systems julkisti ensimmäisenä liiketoiminnan tarpeista lähtevän palvelukeskeisen tallennusratkaisun. Levytilan ylivarauksen mahdollistava ratkaisu perustuu Hitachin uuteen Universal Storage Platform V- tallennusjärjestelmään sekä lukuisiin Hitachin ohjelmistoinnovaatioihin. Ratkaisun perustana on lähestymistavan muutos: tietoja, toimintoja tai henkilöitä ei lukita jäykkiin rakenteisiin, joissa käyttäjät joutuvat maksamaan myös käyttämättömistä palveluista, vaan resurssit ja toiminnot perustuvat suoraan ja joustavasti liiketoiminnan tarpeisiin.
Tähän saakka järjestelmänvalvojat ja liiketoiminnan johtajat ovat joutuneet käyttämään tallennusratkaisuja, jotka ovat jäykkiä ja vaativat jatkuvaa käsin säätämistä. Todellisia ratkaisuja liiketoiminnan tai tietohallinnon tarpeisiin ei ole löytynyt. Varautuminen tallennusmäärien kasvuun on ollut haasteellista, sillä liiketoimintayksiköt eivät tahdo maksaa etukäteen mahdollisista tulevaisuuden tarpeista. Toisaalta tietohallinnon on ollut pakko varata ylimääräistä tallennuskapasiteettia, jotta kriittiset palvelutasosopimukset (SLA:t) voidaan täyttää.
Hitachin uusi palvelukeskeinen ratkaisu (Services Oriented Storage Solutions) murtaa perinteisen tallennusarkkitehtuurin ylivallan ja tuo toimintaan uuden liiketoiminnan tarpeista lähtevän joustavuuden. Nyt liiketoiminta- ja tietohallintoyksiköt voivat mitoittaa palvelut liiketoiminnan kasvutarpeiden mukaan. Kuitenkin yksiköt maksavat vain siitä, mitä ne todella käyttävät.
Services Oriented Storage
Hitachin Services Oriented Storage -ratkaisut tuovat palvelulähtöisen arkkitehtuurin periaatteet tallennukseen: automatisoituja toimintoja palveluina liiketoiminnan tarpeisiin sekä selkeitä etuja käyttötehokkuudessa ja joustavuudessa.
Hitachin Universal Storage Platform V, jonka varaan Services Oriented Storage -ratkaisu perustuu, on markkinoiden tehokkain tallennusjärjestelmä. Tehokkaan ohjainpohjaisen virtualisointinsa ansiosta Hitachi voi yhdistää myös muiden valmistajien tallennusjärjestelmät yhdeksi keskitetysti hallittavaksi kokonaisuudeksi.
Hitachin Universal Storage Platform V tarjoaa mm. seuraavia ominaisuuksia:
- Liiketoiminnan jatkuvuuden varmistavat palvelut
- Sisällönhallintapalvelut (arkistointi ja haku Hitachin Content Archive Platformin avulla)
- Keskeytyksetön tietojen siirto eri tallennusluokkien välillä
- Valmistajariippumaton tallennuskapasiteetin hallinta
- Levytilan ylivaraus
- Monipuoliset tietoturvapalvelut
- I/O-kuorman tasapainotus
- Tiedon luokittelu ja luokkien tallennus tarkoituksenmukaisesti
Hitachin Services Oriented Storage Solutions tarjoaa yritysten käyttöön suorituskykyä, luotettavuutta ja tietoturvaa edulliseen hintaan. Asiakkaat maksavat vain käyttämästään palvelusta.
Yhtiö julkisti myös Hitachi Dynamic Provisioning -ohjelmiston Universal Storage Platform V -järjestelmälle. Tehokas levytilan ylivarauksen mahdollistava ohjelmisto on innovatiivinen esimerkki Hitachin tuotekehitystyöstä. Perinteisesti organisaatioiden on pitänyt arvioida kunkin sovelluksen vaatima tilantarve ja maksaa siitä etukäteen. Mikäli tilantarve yliarvioidaan, käyttämättömästä tilasta ja palvelusta maksetaan liikaa. Mikäli arvio on alakanttiin, tilan loppumisen aiheuttamat sovellusvirheet aiheuttavat ongelmia ja kustannuksia. Dynamic Provisioning -ohjelmisto helpottaa merkittävästi tilanhallinta ongelmia.
Uusi arkkitehtuuri tuo eri näkökulmat tallennusinfrastruktuuriin
Hitachin Universal Storage Platform V ja uusi Hitachi Services Oriented Storage Solutions mullistavat tallennusarkkitehtuurin painottamalla kykyä vastata nimenomaan liiketoiminnan vaatimuksiin.
Tehokas tallennusarkkitehtuuri antaa asiakkaille mahdollisuuden tarkastella tallennusinfrastruktuuria eri näkökulmista: Asiakkaan sovellusnäkökulma mittaa, mitkä palvelut ovat käytettävissä ja paljonko tallennus maksaa. Tietotekniikan hallinnointinäkökulma kertoo tarkan tilantarpeen ja palveluille asetettavat vaatimukset, jolloin järjestelmänvalvojat voivat optimoida resurssit ja minimoida kustannukset. Services Oriented Storage Solutions -arkkitehtuuri perustuu Hitachin koeteltuun virtualisointiteknologiaan. Hitachin tallennusratkaisun ominaisuuksia ovat ylivoimaiseen teknologiaan perustuva virtualisointi, 247 petatavu levytila yhden laitteen hallinnassa, tallennuslaitteiston looginen ositus, virtuaaliliitännät, tuki muiden toimittajien laitteiden liittämiseen sekä ylivoimainen teho.
Asiakkaalle tämä tarkoittaa:
- Vaivatonta hallinnointia yhteisten tallennuspalvelujen käytöllä koko monitoimittajaympäristössä
- Uutta liiketoimintamallia, jossa kustannukset perustuvat palvelujen todelliseen käyttöön, ei arvionvaraiseen suunnitelmaan
- Selkeästi aiempaa tehokkaampaa IT-ympäristöä, jossa tallennustilan varaus tapahtuu dynaamisesti
- Laitteistojen tehokkaampaa käyttöä hallintatyökaluilla, kuten Hitachin Universal Volume Manager, Dynamic Provisioning, Virtual Partition Manager ja Virtual Ports
Hitachi Data Systems (www.hds.com/fi) on yksi maailman johtavista tallennusjärjestelmien toimittajista. Yhtiö tarjoaa keskitettyjä ja hajautettuja tallennusjärjestelmiä, -laitteita ja -ohjelmistoja sekä palveluita, joiden avulla asiakkaat voivat yksinkertaistaa, suojata ja optimoida tallennusinfrastruktuurinsa. Hitachi Data Systems kuuluu elektroniikka-alan monitoimikonserni Hitachi Ltd.:n Information Systems & Telecommunications -divisioonaan. Hitachi Data Systems toimii yli 170 maassa ja sillä on maailmanlaajuisesti 3 200 työntekijää. Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan (EMEA) alueella yhtiöllä on 900 työntekijää.
Hitachi Data Systems Oy
Maajohtaja Kari Savolainen
Puh. 0400 440 255
kari.savolainen@hds.com
